ELY-keskusten rahoitus yrityksille koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa

ELY-keskukset ovat saaneet lisärahoitusta myönnettäväksi yrityksen kehittämisavustuksiin koronavirusepidemian aiheuttamista markkina- ja tuotantohäiriöistä kärsiville yrityksille koko maassa.

Haku avautuu 31.3.2020 ELY-keskusten verkkosivuilla.

Yrityksen kehittämisavustus koronavirusepidemiasta aiheutuneissa markkina- ja tuotantohäiriöissä

Avustuksen tavoitteena on tukea yrityksiä koronavirusepidemian aiheuttamien haitallisten vaikutusten minimoimiseksi sekä kannustaa yrityksiä työllistämiseen.

Kenelle

Avustus voidaan myöntää yritysmuodosta riippumatta yrityksille:

  • jotka työllistävät vähintään yhden ja enintään viisi työsuhteessa olevaa työntekijää, jotka eivät ole yrittäjäasemassa toimivia henkilöitä ja joiden työaika on keskimäärin vähintään 30 tuntia viikossa.
  • joille koronavirus on aiheuttanut tilapäisiä markkina- ja tuotantohäiriöitä '
  • jotka pyrkivät uudistumaan ja vahvistamaan osaamistaan
  • kaikkien muiden toimialojen yrityksille, paitsi maa-, metsä- ja kalatalouden sekä maataloustuotteiden jalostuksen alan yrityksille.

Lisäksi avustus on tarkoitettu myös niille yksityisille elinkeinoharjoittajille (toiminimet), joiden kokoaikaisten työntekijöiden määrä on enemmän kuin viisi työntekijää.

Yritykset, jotka työllistävät yli viisi työntekijää, voivat hakea avustusmuotoista rahoitusta (liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteissa) Business Finlandilta. Yrityksen ei tule hakea häiriötilanteeseen liittyvää rahoitusta sekä ELY-keskukselta että Business Finlandilta.

 

Mihin tarkoitukseen avustusta voi hakea

Avustusta myönnetään

  1. tilanneanalyysin tekemiseen tai
  2. kehittämistoimenpiteisiin.

Voit hakea avustusta yhteen toimenpiteeseen kerrallaan. Kumpaankin toimenpiteeseen voi avustusta saada vain kerran. Jos olet hakenut avustusta tilanneanalyysiin tekemiseen, voit hakea avustusta kehittämistoimenpiteisiin aikaisintaan 2 kuukauden kuluttua tilanneanalyysiä koskevasta päätöksestä.

  1. Tilanneanalyysin tekeminen

Yritys voi selvittää ja suunnitella

  • yrityksen toimintaa,
  • uusia liiketoimintoja,
  • tuotannon ja palvelujen organisoimista koronan aiheuttamassa markkina- ja tuotantohäiriötilanteessa ja sen jälkeen.

Maksatushakemuksessa tulee toimittaa loppuraportti hankkeessa tehdyistä toimista.

  1. Kehittämistoimenpiteet

Avustusta voidaan myöntää laajempiin kehittämistoimenpiteisiin, jotka parantavat yrityksen mahdollisuuksia koronaviruksen aiheuttamassa markkina- ja tuotantohäiriötilanteessa ja sen jälkeen.

Toimenpiteet voivat liittyä esimerkiksi

  • liiketoiminnan uudelleensuuntaamiseen,
  • alihankintaverkoston kehittämiseen,
  • tuotannon uudenlaiseen organisointiin,
  • tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen sekä
  • osaamisen vahvistamiseen.

Avustusta ei voida myöntää yrityksen tavanomaiseen toimintaan.

Maksatushakemuksessa tulee toimittaa loppuraportti hankkeessa tehdyistä toimista.

 

Avustuksen kriteerit:

  • Koronaviruksen vuoksi toiminta on tilapäisesti vaikeutunut tai vaikeutumassa mutta yritys pyrkii uudistumaan ja vahvistamaan osaamistaan
  • Yrityksellä arvioidaan olevan kannattavan toiminnan edellytykset jatkossa

Avustuksen hakeminen

Haku avautuu 31.3.2020

Avustusta voi alkaa hakea ELY-keskukselta sähköisellä hakemuksella aluehallinnon asiointipalvelussa. Liitteitä hakemukseen ei lähtökohtaisesti tarvita.

HUOM! Valitse oikea tukimuoto eli kohdan yritysrahoitus alta yrityksen kehittämisavustus koronavirusepidemiasta aiheutuneissa markkina- ja tuotantohäiriöissä.

Kirjautuminen aluehallinnon asiointipalveluun tapahtuu Suomi.fi-palvelun avulla. Suomi.fi-tunnistautumisessa yrityksen edustaja tunnistautuu henkilökohtaisella pankkitunnuksella, mobiilivarmenteella tai VRK-kansalaisvarmenteella. Hyväksymällä käyttöehdot pääsee itse asiointipalveluun.

Tutustu hakuohjeisiin ennen kuin aloitat hakemuksen täyttämisen! Hakuohjeet löytyvät ELY-keskusten verkkosivuilta, kun haku avautuu.

  • Sähköisen asioinnin linkki avautuu 31.3.2020.
  • ELY-keskusten puhelinpalvelu (arkisin klo 9-15) avautuu 31.3.2020.
  • Sähköisen asioinnin neuvontaa saa Yritys-Suomi-puhelinpalvelusta haun avautuessa.